|
VALAJÄRVEN SUOJELU- YHDISTYS ry |
|
|
|
TOIMINTAKERTOMUS 1.1.–31.12.2010Yleistä
Toimintavuosi oli yhdistyksen kolmaskymmeneskahdeksas.
Jätteiden keräysKesäasukkaiden jätteiden järjestetty keräys toimi siten, että jäteastiat (600 l) oli sijoitettu neljään paikkaan mökkiteiden varsille. Jäteastioiden määrää lisättiin kolmessa pisteessä jo kesällä 2009. Jätteiden keräys toimi 15.5.–15.10. välisenä aikana. Romulavoja ei ollut vuoden 2010 aikana. Jätteenkuljetuksen kustannus oli vuonna 2010 yhteensä 2309 euroa. Ravustus ja kalastusRapusaaliit ovat olleet hyviä kesän 2010 aikana. Loppukesästä 2010 saatiin hyviä muikkusaaliita. Suurin saatu hauki oli 7-8 kg. Järvellä oli saatu useita 4-8 kilon haukia. Arto Askolin sai talvella noin 150 kiloa haukia (noin 60 kpl, joista suurin noin 8 kg) talviverkoilla. Kuhaa ei ole vielä saatu. Talvi 2011Talvi 2011 oli erittäin runsasluminen, joka johti siihen, että jäälle kertyi paljon vettä ja useita jääkerroksia. Keskitalven kovat pakkaset jäädyttivät lumen alla olleen veden, ja talvi 2011 oli hyvä hiihtotalvi järven jäällä. Yhdistyksen hankkimaa latuhöylää voitiin käyttää useamman kerran talven 2011 aikana. Yhdistyksen nettisivutJuha Kuokkanen on pitänyt yhdistyksen nettisivut ajan tasalla. Vesitutkimuksen tulokset ovat myös yhdistyksen nettisivuilla. Muikkubileet 2010Muikkubileet järjestettiin Metalli 113:n rannassa elokuun viimeisenä lauantaina. Yhdistys tarjosi vieraille paistettuja ja savustettuja muikkuja, loimu- ja savulohta sekä jäätelöä ja lättyjä. Lähes 130 mökkiläistä osallistui muikkubileisiin. Muikkubileiden ohjelmallisena teemana oli VPK:n toiminnan esittely ja mökkiläisten paloturvallisuus. Heikki Tamminen kertoi jätevesiasetuksen nykytilasta ja sen käytännön soveltamisesta. Keskustelua oli myös Kyöstilänharjun suojelemisesta. Elokuun kynttilät 2010Elokuun viimeisenä lauantaina sytytettiin iltakynttilät rannalla. Lähes kolmekymmentä tulta oli rannoilla. Kyöstilänharjun soranottoSuojeluyhdistys lähetti Janakkalan kunnalle oman näkemyksensä Kyöstilänharjun soranotosta. Yhdistyksen lausunto oli yksi yli kolmestakymmenestä lausunnosta Vähikkäläläisten kanssa. Yhdistyksen kanta oli kielteinen suunnitellulle soranotolle. PostilaatikotYhdistyksen viisi postilaatikkoa mökkiteiden varrella ovat toimineet tiedotteiden jakamisessa. JäsenetYhdistyksen jäsenrekisterissä on noin 130 mökkiläistä sekä 6 yhteisöä. Jäsenmaksujen tehostetun perinnän avulla yhdistykseen on liittynyt muutama uusi jäsen. Muu toiminta, havainnotKarhuista ja ilveksistä tehtiin vuoden 2010 aikana useampia havaintoja. Hallitus
Puheenjohtaja: Pekka Koskinen TilintarkastajatTilintarkastajina ovat toimineet Tapani Paananen ja Jussi Saarinen. Varamiehinä ovat olleet: Aira Söderman ja Hannu Rintala. KokouksetYhdistyksen vuosikokous pidettiin 12.6.2010 Vähikkälän maamiesseurojen talolla. Hallitus on kokoontunut kauden aikana kolme kertaa. TalousVuodelta 2010 jäsenmaksua on peritty 20€ perusyksiköltä ja 30€ jätemaksuna. Kauden tilinpäätökseen on kirjautunut enemmän jäsenmaksuja kuin edellisenä vuonna. Jäte- ja jäsenmaksuja kertyi vuonna 2010 yhteensä 6425 euroa.
|
| © 2007-2012 Valajärven suojeluyhdistys | |