Laaja tutkimus­projekti
2016-2018

Kuva: Pekka Koskinen.

Toteutimme vuosina 2016-2018 laajan tutkimusprojektin, jonka tuloksena saimme tarkkaa tietoa Valajärvestä sekä suositukset sen kunnostamiseksi ja veden laadun ylläpitämiseksi.

Valajärven suojeluyhdistys toteutti joulukuusta 2016 kesään 2018 ulottuvan laajan tutkimusprojektin, jonka aikana tutkittiin

  • järven vedenlaatua
  • laskuojien vedenlaatua
  • järven pohjan koostumusta
  • järven pohjan eliöstöä

Vedenlaaduntutkimuksessa kiinnosti vedenlaadun nykytila ja sen muutokset, järven happitilanne ja ravinteiden, etenkin fosforin, sisäinen kuormitus. Tutkimuksessa todettiin, että sisäinen kuormitus pahenee loppukesän mittaan, jolloin vapautuva fosforimäärä voi olla suuri, mutta tilanne korjaantuu syksyllä veden jäähtyessä ja sekoittuessa.

Ojavesitutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä ojat tuovat järveen eniten ravinteita, kiintoaineita ja humusta. Pahimmiksi likaajiksi osoittautuivat Mustisuolta ja Kotamäenkorvesta laskevat ojat.

Pohjan koostumus- eli paleolimnologinen tutkimus selvitti pohjasedimentissä eri kerroksissa olevia piilevälajistoja. Tämän tutkimuksen perusteella järven ekologinen tila on niukasti hyvä. Järvi on muuttunut karusta lievästi reheväksi lähimenneisyyden aikana.

Pohjaeläintutkimus totesi, että syvänteissä oli vain muutamia eläinlajeja, mikä kertoo happitalouden häiriöistä. Rantavyöhykkeillä lajisto oli kuitenkin monimuotoinen, ja siellä järven ekologinen tila on hyvä ja jopa erinomainen.

Tutkimuksen teknisestä toteutuksesta vastasi Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY). Lisäksi saimme apua Hämeen Ammattikorkeakoulun (HAMK) opiskelijoilta tutkimuskokonaisuudessa, mm. näytteiden ottamisessa.

Projektin tuloksena olemme saaneet paitsi tarkkaa tietoa järvestämme myös suositukset järven kunnostusta ja veden laadun ylläpitoa varten.


Hanketta on rahoittanut Euroopan unionin maaseuturahaston Leader-ryhmä Linnaseutu.

Muita tutkimuksia