Himmun rakkaudet
” Rakas Pappa, tule hakeen minut hevosella (Pollella) täältä pois, kun minä en voi täällä nukkuu enkä syörä. — Rakas Pappa, minun on ikävä kotia, kun olen vain pieni lapsi enkä tahtoisi olla täällä vieraissa. ”
Näin kirjoitti isälleen 11-vuotias tyttö Himmu, Hilma Maria Enegrén vuonna 1887. Hänet oli lähetetty kotoa Saaren torpasta Valajärveltä tätinsä hoiviin Tampereelle, kouluoppiin ja kauppiasperheen apulaiseksi. Tädin kasvattina asunut isosisko Tilda oli kuollut rintatautiin, joten nyt oli nuoremman siskon vuoro koittaa kiivetä sivistyksen ja hyvinvoinnin portaita korkeammalle kuin mitä pieni torppa syrjäisellä maaseudulla tarjosi. Samalla torppaan jäi yksi ruokittava vähemmän.
Hilman sitaatti on Eila Pennasen (1916–1994) kirjoittamasta romaanista Himmun rakkaudet (1971). Teoksen päähenkilö Hilma Enegrén (1976–1956), naimisiin mentyään Pennanen, oli kirjailija Eila Pennasen äiti. Hilman vaiheista kertoessaan Pennanen käyttää tekstissä äitinsä ja tämän lapsuuden perheen alkuperäistä kirjeenvaihtoa. Merkittävää romaanissa on myös se, että Pennanen kirjoitti sen juuri Saaren torpassa Valajärven rannalla, äitinsä lapsuudenmaisemissa.
Alun epätoivosta huolimatta Hilman elämä Tampereella alkoi sujua – muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Koulunkäynti tosin jäi vähiin, mutta tätinsä kaupassa tyttö osoittautui hyväksi apulaiseksi. Hilma, Himmu, ikävöi silti vanhempiaan ja kotiaan maalla, eikä kaipuu kotiseudulle hellittänyt vuosien vierittyäkään. Samalla Hilma kuitenkin tajusi, miten hän itse oli kaupungissa muuttunut ja vieraantunut torpan vaatimattomista oloista.
Vaikka Janakkalan ja Valajärven osuus jää kirjassa vähäiseksi, joitain kuvauksia löytyy. Alla olevat lainaukset ovat sivuilta 320–323, kun Hilma tuo tulevan puolisonsa Huugon käymään ensi kertaa lapsuuden maisemissaan ja äidin, isän sekä Vennu-veljen luona – osan sitaateista voit myös kuunnella:
” – Tahtoisitko asua maalla? kysyi Huugo.
– Tahtoisin, tahtoisin. Maalla on niin suloista ja rauhallista. Jos saisi ilmaiseksi jostain maapalan, muuttaisin kyllä sinne asumaan, enkä ikinä palaisi kaupunkiin.
” Papan luona sitten kaikki oli taas kohdallaan. Pelkkää rauhaa ja onnea, ja samalla juoksua ja touhua, kun Huugolle oli näytettävä kaikki paikat. Ruohoisan pihamaan nurkat, missä oli ennen lapsena leikitty. Himmun kivi. Sen tienristeyksen kuusen ympärysmittaa he kumpikin kokeilivat käsivarsillaan. Kaikki Papan kukat, kaikki omenapuut.
” Saaressa oli rauha. Pappa ja mamma liikkuivat niin hitaasti kumaraisina ja hymyilevinä, he keräsivät pöytään sitä yksinkertaista ruokaa, jota olivat itse tuottaneet; maitoa, voita ja Vähikkäläm kuuluisaa juustoa, leipää ja suolattua kalaa. Kaikkea oli mitä ihminen tarvitsee. Kravut olivat kuulemma vielä pehmeäkuorisia ja pieniä, mutta jos he viipyisivät viikon, saataisiin jo kunnon krapuja. Noita hyviä elukoita, jotka aina pelastivat loppukesän.
” Iltapäivällä, kun oli kuuma, Vennu tahtoi että mentäisiin uimaan. Hilma kieltäytyi, mutta Pappa ja mammakin olivat Vennun puolella: otettaisiin muka koriin evästä ja kahvipannu ja keitettäisiin rannassa kahvit. Huviretki muka. Hilma oli närkästynyt. Mutta sinne he vaan menivät, lauantai-iltapäivänä, peräjälkeen kävelivät pitkin rantapolkua, ja taas Hilman täytyi osoitella Huugolle paikkoja, jotka muistuivat mieleen lapsuudesta: tuokin iso maakivi tuossa pellon reunassa ja katajat ja kissankäpälät ja kellokukat ja tuo oudon muotoinen irtokivi tuossa… Ja pihlajaryhmä, voi kuinka ne olivat nyt valtavia, lapsena ne olivat aivan pieniä, ja kun ne ensi kertaa kukkivat…
Himmun rakkaudet -romaani kuvaa nuoren tytön kasvua aikuiseksi, mutta samalla se kertoo 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun yhteiskunnallisesta kehityksestä sekä poliittisista muutoksista. Työväestö alkoi tiedostaa oikeuksiaan, ja myös keskiluokka alkoi nousta. Taustalla vaikuttivat myös suomalaisten itsenäisyyspyrkimykset Venäjän vallan alla. Himmun rakkaudet on Pennasen Tampere-trilogian ensimmäinen osa.
| Himmuntie |
Hilma Enegrén saattoi tuskin arvatakaan, että hänen tarinansa päätyisi kirjan sivuille, saati että hänen nimensä jäisi elämään Valajärven paikannimistöön. Tie, joka kulkee Vehmaistentieltä Saaren torpalle ja sen ohitse, on nimetty juuri Hilman mukaan Himmuntieksi.
Eila Pennanen 1971. Himmun rakkaudet. Porvoo, WSOY.
Sanomalehti Kotokulma, 17.8.1972, nro 33.
Kirjasammon kotimaiset kirjailijat / Pennanen, Eila.
Lainaukset teoksesta: Eila Pennanen 1971. Himmun rakkaudet. Porvoo, WSOY.
Kertoja: Sini Sovijärvi 2022.
Teksti: Eija Schwartz 2022.