Soita Valajärven valssi!

Valajärven suojeluyhdistys päätti vuonna 2002 juhlistaa 30-vuotista taivaltaan tilaamalla oman tunnussävelmän. 

Valajärven valssin sävelsi, sanoitti ja esitti Timo Mäenpää, joka oli kotoisin Valajärveen rajoittuvasta Vähikkälän kylästä. Levyn muukin toteutus saatiin pääosin aikaan Vähikkälän kyläläisten omin voimin. Huilua soittaa Eero Autio ja kuorossa laulaa levyn ulkoasun suunnitellut Helena Hajanti.

Yhdistys teetti kappaleen sisältävän levyn ja myi sitä toimintansa tukemiseksi. 

Levykuoren mukaan Valajärven valssi on syntynyt tällaisista tunnelmista:

Niinisalon suolta hiipivän usvaharson samettiset liepeet kurottuvat rauhallisesti rannan ylle, niin kuin äidin lempeä käsi hyväilisi nukahtavaa lastaan.

Yksinäinen kuikka huutaa hämärtyvässä illassa. Päivän lämpöä väreilevistä, mutta nyt jo tummanpuhuvina väijyvistä rantakallioista kaikuu kuikan ääni vastarannalle – sammuakseen veteen kurottuvaan metsäseinään.

Päivän viime säteiden punaama pilven varjo peilautuu järven pintaan ja Ratalahden rannasta lähtenyt kopukka lipuu äänettömänä kohti muikkuapajaansa. On elokuu.

Tarjoamme sinulle lenseän tuokion kirkasvetisen Valajärven maisemissa.
Kuuntele ja nauti!  Tai laula mukana! Sanat ovat ohessa.

Valajärven valssi
San. + säv. Timo Mäenpää

Luoja teki työn, loi päivän sekä yön, vaan kun katsoi ihmistä, pettyi tuloksiin.
Se ottaa minkä saa, vain tahtoo omistaa. Se tekijän sai kyyneliin.
Niistä pisaran tuon kaikkein kirkkaimman sai hiljaiset korvet nää seudut isien.
Niin syntyi järvi tää. Nyt katson lähempää. Niin puhdas ja neitseellinen.

Valajärven iltaan kun katsoo kuu,
siltaan sen peilautuu kaikkein lempeimmät pilvet.
Pois häipyy muu.

Sorsastajat kahden luona Ratalahden, ja ahvenenkörmyn taas onkipojat saa.
Rantakivikoissa vanha rapu noissa mietteissään vain mutustaa.

Valajärven iltaan kun katsoo kuu,
siltaan sen peilautuu kaikkein lempeimmät pilvet.
Pois häipyy muu.

Ilta elokuun kun laiturille tuun. Taas muistan kun lavalta harmonikka soi.
Taas katson talojaan, niin ne nuoret valojaan kun vannoi. Tään nimen se toi.

Valajärven iltaan kun katsoo kuu,
siltaan sen peilautuu kaikkein lempeimmät pilvet.
Pois häipyy muu.
Kaikkein lempeimmät pilvet.
Pois häipyy muu.

San. Timo Mäenpää

Timo Mäenpää

Timo Mäenpää (1960 – 2009) oli Vähikkälästä kotoisin oleva maatalousyrittäjä, mutta samalla myös taitava säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja trubaduuri, joka teki aktiivisesti biisejä vuodesta 1993, parhaimmillaan runon tai rallin päivässä. Hän tuli tunnetuksi vuonna 1996 voitettuaan Kotkan meripäivillä Junnun Lauluseuran (nyk. Juha Vainio-seura) järjestämän Kippislaulukilpailun laulullaan Yläkerran Nestorin malja. 

Mäenpää julkaisi 1996 oman albumin Maailma on sekasin ja singlen Vimpelin pelimanni (2001). Ennen kaikkea hän oli aktiivinen iskelmien sanoittaja. Tunnetuimpia Mäenpään tekstejä ovat esimerkiksi Beritin 1995 levyttämä Ystäväni muistathan ja Lea Lavenin 1996 levyttämä Adios amigo. Mäenpään lyriikkaa ovat esittäneet myös lukuisat muut artistit, kuten Matti Esko, Pertti Koivula, Eino Grön, Janne Tulkki, Eila Pienimäki, Anne Mattila.

Timo Mäenpää oli suosittu esiintyjä Valajärven Suojeluyhdistyksen ja Vähikkälän kylän tapahtumissa.

⇒ Lue Timo Mäenpään haastattelu  ”Uutta luodakseen on tunnettava vanha” (Selvis-lehti 3/2006, musiikintekijät.fi)

Kuva: Juha Kaarsalo 2006

Muuta Valajärveen liittyvää musiikkia

Kesäilta

Valajärven mökkiläinen Jari Linnavuori on säveltänyt ja Anne Kaijomaa sanoittanut balladin Kesäilta.
Laulu kuvastaa hyvin tunnelmaa, joka Valajärven mökillä vallitsee.

Kappaleen esittää Jari Linnavuoren bändi Evoluutio, joka tekee suomenkielistä rock-, pop- ja bluesmusiikkia.

Kesäilta julkistettiin Valajärven Suojeluyhdistyksen 50-vuotisjuhlassa, jossa Evoluutio esiintyi.

Yhdistyksen muu toiminta ja muut palvelut