Valajärven kaakkoisrantamilla, vanhan Meritien varrella on suuri siirtolohkare nimeltään Piikakivi. Piikakivi voidaan määritellä tarinapaikaksi – se on huomiota herättävä luonnonmuodostelma, johon liittyy suullisena perimätietona kulkeva tarina. Tarina on myös antanut paikalle sen nimen, kuten myös harjulle, joka nousee kiven takana. 

Piikakiveen kytkeytyvä kertomus on tyypillinen tarinapaikoille ja heijastaa vanhaa kansanuskoa. Ihmisen epätavallinen toiminta yhdistyy erikoiseen paikkaan, tässä tapauksessa isoon kiveen, ja tarinaan sisältyy sekä yliluonnollisuutta että moraalinen opetus. 

Suullisena perinteenä kulkenut tarina kertoo Sauvalan kartanon piiasta, joka synnytti isännälleen lapsen, tappoi vauvan ja hautasi sen tien varrella olleen ison kiven luo. Surmattu lapsi kävi kummittelemaan, niin että sen itkua on voinut kuulla kiven ohi kulkiessaan. Kertomus oli vielä suullista perinnettä 1960-luvun lopulla: ”Joku piika on saanut lapsen, jonka murhasi ja pani sen kiven alle. Taru kertoo, että öisin sieltä kuului itkua.” (Kertoja syntynyt vuonna 1899.)

Piian ja kuolleen lapsen lisäksi Piikakiveen liittyy toinenkin kansan suussa kulkenut ja muotoutunut tarina, jonka Sulo Kivinen on tallentanut vuonna 1938 SKS:n kansanrunousarkistolle emäntä Edla Kivisen (1865–1939) kertomana. Kertoja ajoittaa tapauksen 1800-luvun alkupuolelle. Hämeen ja Uudenmaan raja-alueilla mellasti tuolloin Nurmijärven rosvoiksi nimetty järjestäytynyt rikollisjoukkio, jonka johtohahmoista toinen oli nimeltään Heikki Krig – Riikin Heikki.